loka 312019
 

Olen syksyn mittaan vieraillut useammassa yhdistyksessä ja usein minulta kysytään, että mitä yhdistyksissä voitaisiin tehdä. No, sepä se! Asia, joka mietityttää kaikkia yhdistyksiä aika ajoin.

Vuoroin vieraissa voisi olla yksi vastaus kysymykseen. Vanhakin toiminta muuttuu toisen näköiseksi, kun kutsutaan vaikka joku toinen SYTYn jäsenyhdistys kylään.

Varastaminen kannattaa aina, kun puhutaan kokoontumisten aiheista ja ideoista. Toisissa yhdistyksissä on voitu keksiä jotain kivaa, jota myös omassa yhdistyksessä voisi kokeilla.

Ideoiden vaihtamista kaivataan. Mikä olisi se kanava, jossa ideat parhaiten vaihtuisivat? Olisiko se whatsApp-ryhmä? No, siihen voisin sanoa, ettei ole. SYTYllä on pitkään ollut sellainen whatsApp-ryhmä, eikä siellä ole vaihdettu ideoita vuosiin. Sääli sinänsä!

Suljettu facebook-ryhmä voisi toimia. Kokeillaanko?

Olisiko sitten esimerkiksi ryhmänohjaajien tai puheenjohtajien tapaaminen oivallinen tilaisuus ajatusten vaihtoon? Näitä on joskus kokeiltu, mutta tulokset ovat jääneet vähäisiksi. Itse voisin lähteä vaikka aamukahville eri toimijoiden kanssa miettimään kokoontumisten sisältöä.

Haastan nyt jokaisen yhdistyksen ottamaan yhteyttä johonkin toiseen yhdistykseen ja tekemään yhden ensi vuoden jäsentapaamisista tai kerrhokerroista yhdessä jonkun toisen yhdistyksen kanssa. Ja jos et halua kutsua koko yhdistystä, pyydä edes yksi jonkun toisen yhdistyksen edustaja oman yhdistyksesi tilaisuuteen kertomaan vaikkapa heidän sairaudestaan tai vammastaan. Avartaisihan jo sekin meidän jokaisen ajatusmaailmaa!

Ei sen niin ihmeellistä tarvitse olla, vaikka yhteinen pelikerta erilaisten lautapelien ääressä ja jutustelua pelin tiimellyksessä. Yhteinen karaokekerta toisen yhdistyksen porukan kanssa. Askartelu, jonka toisen yhdistyksen kerhonohjaaja vetää sinun yhdistyksessäsi. Kuulo- tai näkövammainen henkilö kertomaan vaikkapa reumayhdistykseen, minkälaisia asioita hänen elämässään tulee vastaan ja sitten seuraavalla kerralla toisin päin. Yhteistä ruonlaittoa ja sen jälkeen syömistä vaikka erilaisia neurologisia sairauksia sairastavien kesken (AVH, MS, Parkinson). On olemassa myös todella isoja kokonaisuuksia, kuten lepo, liikunta, ravinto, joiden aiheiden ympärillevoitaisiin koota erilaisia kokoonpanoja. Nyt kaikki ideoimaan ja jakamaan hyviä ajatuksia! Kokeillaan ensi vuonna jotain erilaista toimintaa yhdistysten kokoontumisissa!

 Kirjoita vastaus

Voit käyttää seuraavia HTML tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

(pakollinen)

(pakollinen)