loka 102019
 

Yhdistyksessä on paljon toimintaa. Jonkun kysyessä, mitä yhdistys tekee, on välillä vaikea esitellä toimintaa. On olemassa erilaisia sanoja, joilla kuvata toimintaa. Kun puhumme SYTYstä, on vertaistoiminta yleisesti käytetty sana. Mitä se sana sinulle kertoo?

Meidän tulisi miettiä yhdistyksen toiminnan esittelyn yhteydessä, että yhdistystoiminta ei ole kaikille yhtä tuttua kuin meille, jotka sitä teemme ja olemme hyvässä lykyssä tehneet vuosikymmeniä. Meidän pitäisi pystyä tiivistämään yhdistyksissä tehtävä toiminta muutamaan ydinlauseeseen, jotka kuvaavat mahdollisimman hyvin toimintaamme myös niille, joille yhdistystoiminta ei ole tuttua.

Monet kertovat, että yhdistyksen toimintaan kuuluu erilaiset virkistystapahtumat. Tätäkin pitäisi vähän avata, mitä se missäkin yhdistyksessä on. Toisessa yhdistyksessä toiminta voi olla virkistystä, toisessa vertaistoimintaa ja kolmannessa ehkä liikuntaa. Emme tunne toisten yhdistysten historiaa, joten emme ehkä osaa ajatella, mitä virkistystoiminta missäkin yhdistyksessä sisältää. Voisiko yhdistys esitellä toimintaansa kertomalla, että yhdistys järjestää virkistystä ja vertaistoimintaa eri tavoin?

Jos aikaa on loputtomiin, voi yhdistyksen toiminnasta kertoa laajasti. Jos aikaa on annettu vain esimerkiksi 2 minuuttia, on hyvin tarkkaan mietittävä, mitä sanoa.

Tässäpä voisi olla syksyn hallituksen kokoukseen pohdittavaa: kuinka me esittelemme oman yhdistyksemme toimintaa, jos aikaa on vain 2 minuuttia tai voimme käyttää vain 3-5 lausetta?

SYTY on potilas-, vammais- ja kansanterveysyhdistysten yhteinen yhdistys, jonka jäseniä ovat yhdistykset. SYTY tarjoaa jäsenyhdistystensä vapaaehtoisille erilaista virkistystä, ohjausta, neuvontaa ja koulutusta. SYTY on jäsentensä edunvalvoja, yhteistyön kehittäjä ja vertaistoiminnan keskus. Esteettömät toimitilamme sijaitsevat osoitteessa Helsingintie 6.

Avaisiko edellä oleva 4 lauseen pätkä SYTYn toimintaa sitä tuntemattomalle? Tässäpä syksyksi tehtävä kaikille hallituksille, niin ensi vuoden SYTYn sanomissa nähdään uudenlaisia yhdistyslaatikoita!

 Kirjoita vastaus

Voit käyttää seuraavia HTML tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

(pakollinen)

(pakollinen)